lapset

JOTTA HUOMINEN

13.24



Torstain Yle 1 uutislähetys meni hetkeksi, kuin huomaamattaan, toiseen todellisuuteen. Jutta Urpilainen kertoi, ettei perhesyistä aio asettua ehdokkaaksi presidentinvaaleissa. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kiteytti asian tavalla, joka avasi vaalikeskustelua poliittisesti epätyypillisestä näkökulmasta: " Sdp löytää kyllä persidenttiehdokkaan, mutta pikku Johannes ei löydä uutta äitiä." Tämä oli koko iltauutisten tärkein kommentti. Se naulasi keskelle uutislähetystä jokaisen lapsen toiveen saada olla vanhemmalleen se pieni rakas ihminen, joka otetaan huomioon arkisia elämän päätöksiä ja valintoja tehtäessä. Tämä yksi pieni lause sisälsi myös pähkinänkuoressa sen, mikä on poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeintä koko Suomea ajatellen - kasvava sukupolvi, lapset. Mikäli hoidamme tätä "resurssia" huonosti, meillä ei ole tulevaisuuden tekijöitä, vaikka poliittiset päätökset olisivat muuten optimaalisen hyviä. Koulut ja päiväkodit viestittävät lastemme kasvavista käytöshäiriöistä ja tunne-elämän ongelmista. Se mitä yhteiskuntamme pienimpiin yksikköihin eli koteihin kuuluu, määrittää myös lopulta sen, mitä koko yhteiskuntaan kuuluu.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, minkä vanhempi voi esittää itselleen on: " Minkä aika elämässäni on nyt? "  Monet asiat voivat odottaa, lapsi ei voi. Hänen kannaltaan tärkeät asiat tapahtuvat juuri nyt, ja niiden laadulla on ratkaiseva merkitys koko hänen elämälleen. Toinen oleellinen kysymys, jonka vanhemman kannattaa itseltään kysyä on se, onko arki, jota nyt perheenä elämme, rakennettu ensisijaisesti aikuisten vai lasten tarpeita ajatellen. Näitä kysymyksiä oletan Urpilaisen miettineen.


Lapsi tavitsee vanhemman rakkauden lähelleen. Pienen poskensa poskea vasten. Aikaa. Kättä, joka pyyhkii kyneleet hänen silmistään, lohduttavaa ja rohkaisevaa katsekontaktia. Syliä. Vaikka elämä juoksisi aikuisella kuinka pikakelauksella, lapsen tarpeet eivät muutu. Lasten pikakehitystä ei ole olemassa. Hän tarvitsee pysähtymistä, arjen tuttuja rutiineja, johdonmukaisuutta, rauhaa leikkiä ja puuhastella. Kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen kanssa muokkaa kaikkein eniten lapsen kehittyviä aivoja ja koko lapsen keskushermostoa. Oppimiskyky, mielenterveys ja tunne-elämän säätely ovat tulosta tästä hoivasta ja suhteesta. Vanhempien tehtävä on myös ohjata lasta vastuulliseen vapauteen ja toisten huomioimiseen.


Suomi 100 juhlavuoden teema on yhdessä. Erittäin hieno teema! Haastan meidät kaikki toteuttamaan tätä teemaa omassa arjessamme käytännön toimin. Priorisoidaan arjen valinnoissa yhteyttä lapsiin. Mietitään, muutama ihan konkreettinen asia, mitä elämästä pitäisi vähentää, ja mitä siihen pitäisi lisätä lapsen hyvinvointia ajatellen. Verkostoidutaan, tuetaan ja kannustetaan vanhempina toisiamme tässä tehtävässä. 100- vuotiaan Suomen tulevaisuus kasvaa kodeissamme.


Yhdestoista käsky: Kunnioita ja rakasta lastasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen, ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi kuin sinun on koskaan suotu tulla.  (Jari Ehrnrooth)



identiteetti

HÄPEÄ SYNTYY SUHTEISSA

22.16



" Koin lapsena, etten kelpaa isälleni sellaisena kuin olen. Olin aina liikaa tai liian vähän. Mitä tahansa tein, se oli aina väärin tai riittämätöntä. Pahinta oli etten tiennyt oliko vika ulkonäössäni, ilmeissäni, äänessäni, tunteissani vai koko olemuksessani. En ymmärtnyt mikä minussa oli niin pahaa, mutta halusin piilottaa sen, koska pelkäsin ettei minua hyväksytä. En halunnut näyttää enää aitoa itseäni muille. Tarkkailin ihmisten seurassa koko ajan, mistä he pitävät ja miten heidän seurassaan tuli hyväksytyksi. Olin täynnä häpeää ja vihasin itseäni..."

Näin kirjoittaa lapsuudestaan nuori nainen. Häpeä saa ihmisen tuntemaan, että hän on vääränlainen ja jotenkin viallinen. Tunne riittämättömyydestä, mitättömyydestä ja negatiivisesta erilaisuudesta kuvaa hyvin häpeäidentiteettiä. Häpeän kokemus ei tipahda ihmisen sisimpään taivaasta, vaan se parkkeeraa persoonallisuuteemme lapsuuden ihmissuhteissa.


 Minusta tulee minä suhteessa sinuun. Ilman sinua ei ole minua, eikä ilman minua ole sinua.  M. Buber

Syntymästä lähtien ihmisellä on tarve olla läheisessä tunnesuhteessa vanhempiinsa. Suhteen tuoma hyväksyntä, rakkaus ja hoiva ovat identiteettimme ja tunne-elämämme ehdottomia peruspilareita. Myös aivojemme hyvä kehitys on riippuvaista tästä tärkeästä vuorovaikutuksesta. Häpeä alkaa kehittyä lapsen sisimpään jo niinkin pienestä asiasta kuin vanhemman katsekontaktin puutteesta. Sylin, huomion ja tuen puute edesauttavat myös häpeän syntymistä. Lyhyesti voisi sanoa, että häpeä on rakkauden puutetta. Jo alle 2- vuotias lapsi voi tuntea häpeää. Hän oppii ansaitsemaan hyväksyntää miellyttämällä ja pyrkimyksellä muuttua toisten odotusten kaltaiseksi. Myös koulukiusaaminen ja kaveriporukoista ulkopuolelle jääminen aiheuttavat häpeän ja riittämättömyyden tunteita.

Kun häpeä on tullut osaksi ihmisen identiteettiä, hän alkaa kätkeä aidot tunteensa ja ajatuksensa. Mieltä jäytää pelko oman viallisuuden paljastumisesta. Häpeän ohje onkin: Kätke sisimpäsi, piiloudu ja ota etäisyyttä. Tästä johtuen häpeä eristää yhteydestä ja läheisistä suhteista. Jatkuva varuillaan olo ja toisten tarkkailu kumpuaa häpeän tunteesta. Häpeä saa ihmisen ahdistumaan myös sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Hän miettii päänsä puhki, mitä muut mahtoivat ajatella hänestä tai hänen sanomisistaan.

On hyvä pysähtyä miettimään, kenen tarinaa itsestään elää todeksi, kun häpeä varjostaa elämää. Kuka käytti omassa lapsuudessamme valtaa peilaten toiminnallaan ja sanoillaan persoonaamme negatiivisesti?

Häpeästä toipuminen alkaa totta olemisen kokemuksesta, myötätuntoisesta suhtautumisesta itseensä ja päätöksestä tulla vähitellen näkyväksi toisille aitona itsenään. Häpeä syntyy ihmissuhteissa ja myös paranee ihmissuhteissa. Me kaikki voimme siksi olla isoja vastauksia toistemme häpeän pienentämisessä ja murtamisessa.  Toisen tuella voi häpeästä kärsivä uskaltautua näkyväksi, pois piilostaan ja sisäisestä yksinäisyydestään. Häpeä hellittää otettaan, kun siitä vaikeneminen lakkaa. Rohkeus paljastaa haavoittuvaisuutensa kasvaa hyväksyvässä ilmapiirissä. Ehyeksi tuleminen ei tarkoitakaan haavoittuvaisuuden häviämistä, vaan sen hyväksymistä osana ihmisiyyttä.  Meissä kaikissa on sekä sisäistä haavoittuvaisuutta että vahvuutta. Häpeä menettää hallitsevan otteensa vastavuoroisuudessa. Todellinen yhteys syntyy, kun uskallamme olla aitoja, keskeneräisiä ja haavoittuvaisia. Lopultakin vain hyväksyntä voimauttaa paranemiseen ja sisäiseen kasvuun.

Koska häpeä on rakkauden puutteesta syntynyttä arvottomuuden ja viallisuuden kokemusta, voimme sen vastalääkkeeksi myös avautua Jumalan rakkaudelle. Hän loi meidät omaksi kuvakseen ja rakkautensa kohteeksi. Psalmin kirjoittaja ilmaisee asian näin: "Minä olen ihme suuri ihme ja kiitän sinua siitä." 


Luetuimmat