Lepo mielessä

8.22


Lepääminen on lempeä sana. Siitä tulee mieleen muhkea sänky pehmeine petivaatteineen tai kotisohva ja viltti, johon kietoutua himmeässä valossa. Monille meistä lepo yhdistyy mielikuvaan lomasta, mökistä tai köllöttelystä lämpimillä hiekkarannoilla. Sanana lepääminen nostaa mieleen  myös muita sanoja kuten rentous, hyvä olo, levollisuus ja rauha.



Puhekielestä löytyy sanonta ”levosta käsin”, joka viittaa siihen, että mihin ikinä ryhdymmekään, sen olisi hyvä alkaa ja jatkua niin, että perusasetuksena olisi levon olotila. Lepo tekemisessä kytkee meidät luovuuteen, intoon, iloon ja motivaatioon. Lepo avaa asioita, antaa tilaa hengittää ja paljastaa edessämme olevat mahdollisuudet. Levottomuus ja stressi sen sijaan sulkevat mielen. Ne tukahduttavat luovuuden, vievät ajan mittaan motivaation ja sumentavat silmämme mahdollisuuksilta. Mieli menee tukkoon ja siirrymme suorittamis- ja selviytymismoodiin. Ohimenevänä elämäntilanteena näistä ei ole haittaa. 

Kaikilla meillä on varmasti kokemuksia siitä, että lepo ei löydä luoksemme. Ulkoiset puitteet lepäämiseen voivat olla optimaaliset, mutta lepo antaa odottaa itseään.  Päivän, kaksi, viikkoja, joskus jopa kuukausia. Olo on stressaantunut ja levoton, keho jännittyy eikä off-nappulaa löydy. Ei kunnolla edes nukkuessa. Keho ja mieli ovat ylikierroksilla. Moottori savuttaa. On aika puhaltaa peli poikki ajoissa ettei pala loppuun.

Stressitila syntyy, paitsi liiasta kiireestä ja paljosta työstä, niin aivan erityisesti mieleemme syntyvistä paineista ja kuormista.  Mieltä kuormittavat asiat siirtyvät kehoon, ja siksi stressi ei ole koskaan vain korvien välissä, vaan myös kehossamme. Adrenaliini-  ja kortisolitasot elimistössämme nousevat, hartiat jännittyvät, vatsa reistailee tai päätä särkee. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja vie koko kehon pois tasapainotilasta. Väsyttää, mutta lepo on karannut omille teilleen lupaa kysymättä. Uni muuttuu pinnalliseksi, eikä olo ole aamulla virkeä. Mikäli stressitilaa ei saa purettua, se altistaa erilaisille sairauksille.

Levon täytyy tapahtua ensin mielessä. Sen jälkeen kehokin voi levätä. Päivittäisen stressitilan saa purettua liikunnalla tai muilla harrastuksilla sekä vähentämällä työnmäärää, mutta mielen sopukoihin pinttynyt stressi vaatii asioiden käsittelyä ja uusia tapoja suhtautua elämään ja asioihin.

Ei siis ole yhdentekevää, mitä mielessä pyörittelemme ja minkälaista kehää ajatuksemme kiertävät. Mielemme lepoa varastavat tehokkaasti murehtiminen, ylihuolehtiminen ja täydellisyyden tavoittelu. Samoin se, ettemme pysty hyväksymään sen hetkistä elämäntilannetta, vaan mietimme kaiken aikaa sitä, miten asioiden mielestämme pitäísi olla. Suurempi tai siistimpi koti, menestyvämmät lapset, kiinteämpi vartalo tai paksumpi pankkitili.  Toisten miellyttäminen ja ulkoapäin ohjautuminen ovat myös tehokkaita levon nakertajia. Jos lista on vielä liian lyhyt, voi siihen lisätä vertailun, kateuden ja jatkuvan negatiivisuuden. Lepo on taatusti tipotiessään.



Tämän listan yhteydessä on hyvä huomata, että nämä stressiä ylläpitävät mielen myrkyt voivat hallita olotilaamme, vaikka arki olisi suhteellisen hyvää. Niihin ei siis tarvita käsillä olevaa suurta kriisiä. On myös tärkeää oivaltaa, etteivät listassa olevat asiat hyödytä mitään, mutta haittaavat sitäkin enemmän. Emme hyödy niistä myöskään elämän kriisiytyessä. Päinvastoin. Niistä kannattaa päästää irti. Kyky saavuttaa lepo omassa mielessään on opittavissa. Kun mieli kiinnittyy vahvasti ja hyväksyvästi läsnä olevaan hetkeen ja elämäntilanteeseen alamme löytää lepoa. Asiat ovat niinkuin ne ovat. Ehkä ainakin osan asioista voi ratkaista murehtimisen sijaan. Kiitollisuuspäiväkirja auttaa näkemään, mikä juuri nyt on hyvin. Irti päästäminen avaa luovuuden ja tämänhetkiset mahdollisuudet. Itseensä tipahtaminen motivoi elämään omaa ja omannäköistä elämää sellaisena kuin se juuri nyt on. Lepo alkaa löytyä. Ilostakin saa kiinni. Se kuplii siellä, missä mieli pääsee vapaaksi turhista taakoista.


You Might Also Like

1 kommenttia

  1. ...siis Ulla Rautiainen sanoo:

    Jotkut kyllä sanoo että viime hetken paniikki on suurin luovuuden lähde.
    (Tämä oli sitten vitsi, heh)
    Mutta oikeasti, joskus liiallisen mukava lepotila voi lössähdyttää sellaiseen passiivisuuteen, ettei mitään muutoksia suostu ajattelemaankaan ja sehän kyllä näivettää luovuuden. Sopivankokoinen paniikki taas motivoi kehittämään epätodellisiakin vaihtoehtoja erittäin suurella luovuudella.

    VastaaPoista

Luetuimmat