Huoli huomisesta on yksi yleisimmistä mieltä kuormittavista tekijöistä. Murehdimme ja pelkäämme asioita, jotka liittyvät tulevaan. Mieli maalailee skenaarioita kaikesta siitä, mitä mahdollisesti voisi tapahtua. "Mitä jos?" Tulevaisuuteen liittyvät huolet koskevat usein terveyttä, parisuhdetta, lapsia, työtilanteita tai raha-asioita. Pahimmillaan ihminen ei pysty täysipainoisesti keskittymään tähän päivään, koska mielen täyttävät murheet tulevasta. Murehtimisen eräs alkukielen muoto tarkoittaakin mielentilaa, jossa mieli ikäänkuin jakaantuu ja vetää eri suuntiin. Nyt-hetki menee ohi ja energia karkaa pois käytöstämme. Kadotamme sen ainoan hetken, joka meillä todellisuudessa on yrittäessämme väistellä sitä, mitä ei ole olemassa.

Huomisesta huolehtiminen varastaa tehokkaasti iloa, laskee mielialaa ja häiritsee yöunia. Väsyneenä huolien kehää kiertävä mieli tipahtaa vain syvemmälle toivottomiin tulevaisuuden kuviin. Tämän päivän hyvät hetket jäävät huomaamatta. Ihmisen itsensä maalailema tulevaisuus, joka ei ole läsnä eikä totta, vangitsee hänen huomionsa ja läsnäolonsa. Elämää alkaa hallita varuillaan olo. Ajan myötä mielessä syntyy stressitila, joka vie sekä mielen että kehon epätasapainoon. Ihmisen mieli on kuin virta, muistuttaen hengitystä ja verenkiertoa. Siksi kaikki se, mikä on mielessämme, virtaa hermoverkkojen ja kemiallisten viestinviejien välityksellä kehoomme. Murehtiminen synnyttää kokonaisvaltaista huonoa oloa. Kun mieli on eri paikassa todellisuuden kanssa, erkaannumme myös itsestämme. 

On vaikea hyväksyä sitä, ettei voi tietää ja hallita tulevaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi, joten siinä olemme lopulta kaikki samalla viivalla. Elämä näyttäisi silti kuin kysyvän, miten aion asennoitua huomiseen. Toivonko parasta vai pelkäänkö pahinta? Tai, mitä jos olisikin vain fiksusti pessimisti - ei tarvitsisi ainakaan pettyä! Kastuahan ei voi jos on jo märkä. Huono puoli tässä on se, että ojan pohjalla kulkeminen koko elämän ajan, on kohtuullisen surkeaa hommaa. Jotkut uskovat, että murehtiminen on pettymyksiin varautumista. Todellisuudessa murehtiminen heikentää kykyä selvitä tulevista haasteista. Positiivista tässä on se, että murehtiva ihminen on hyvä mietiskelijä. Mietiskelyn sisältöä vain pitäisi vaihtaa.

Jos tulevaisuudesta murehtiminen on näin hyödytöntä puuhaa, voisiko sen lopettamisen aloittaa? Napata se, hakoteille eksynyt mieli takaisin todellisuuteen uudestaan ja uudestaan. Mitä, jos vain päättää vallata nykyhetken takaisin hetki hetkeltä ja pyrkii tekemään siitä parasta mahdollista. Tehdä  näin sillä kaikella, mitä juuri nyt on käytettävissä. Mitä, jos suhtautuisi jokaiseen hetkeen ajatellen, että elää sen vain yhden ainoan kerran? Että se on ainutlaatuista. Että se on lahja ja siinä piilevät kaikki elämän tarjoamat mahdollisuudet. Voisi oikein tarkastella, mitä kaikkea se olemassaolon ohi kiitävä "momentum" sisältää. Samalla voi vetää syvään henkeä kiittäen elämän Antajaa siitä, että saa kokea tämän kaiken. Hyvän tai huonon, surullisen, haastavan tai loistavan. Jumalan kanssa kaikki voi vaikuttaa meidän parhaaksemme. Hän tulee nyt-hetkeen meitä vahvistamaan. Hän antaa sille merkityksen.

Myös oppiminen tapahtuu siis parhaiten, kun etsimme kasvua ja viisautta siitä, mitä elämä on opettanut ja mitä se sillä hetkellä opettaa. Tulevaisuuden pelkoon käytetyn energian voi suunnata rukoukseen, rakastamiseen ja välittämiseen tai asioihin, jotka kokee merkityksellisiksi. Voi myös miettiä, millaisia asioita haluaisi huomisessa nähdä ja kylvää ahkerasti niiden siemeniä. Tänään voi avata mielensä ja sielunsa tälle hetkelle niin, että näkee, haistaa ja maistaa sitä ainoaa todellista olemassa olevaa aikaa. Ikuisuutta hetki hetkeltä. Kannateltuna tässä ja tulevassa. Ajaton Jumala on jakanut ajan pieniin hetkiin. Hän on vastassa huomisessa.  

"Kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?"
"Älkää siis huolehtiko huomisesta päivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet" - Jeesus

Kuulen aina silloin tällöin kysyttävän, miten ihmeessä Jeesus ja terapia sopivat yhteen. Ei välttämättä mitenkään, ellei Jeesus merkitse ihmiselle mitään. Jos taas ihminen kulkee Jeesuksen seurassa tai on jollain tavalla kiinnostunut hänestä, terapia ja Jeesus sopivat mainiosti yhteen. Jeesuksen tavassa kohdata ihmisiä on runsaasti terapiaan sovellettavia, tärkeitä elementtejä. Ensimmäiset terapeuttiset välineet ovat täydellinen hyväksyntä ja armo. Vain niiden läsnäolossa ihminen uskaltaa kohdata haavansa, kipeän menneisyytensä tai ylipäätään oman sisimpänsä. Jeesuksen antama kohtaamisen malli tuo myös toisen tärkeän peruselementin terapiaistuntoon ja toipumiseen. Se on rohkeus kohdata itsensä mahdollismman totuudellisesti. Puhuessaan samarialaisen naisen kanssa kaivolla, Jeesus sanoi hänelle: "Totta sinä puhuit", kun nainen kertoi elämästään. Ehkä ensimmäistä kertaa tämä, kimuranteissa ihmissuhteissa elävä nainen, uskalsi avata sisintään tuntematta murskaavaa häpeää ja kokematta uskonnollisen maailman tuomioita. Jeesuksen käsittämätömästä kyvystä tarjota ihmiselle terapeuttinen, hoitava ja vapauttava kohtaaminen löytyy yksi toipumisen tärkein avain. Armo avaa tien uuteen.

Huomaan usein harmittelevani sitä, jollakin tavalla kloonattua kuvaa, jonka uskonnollinen maailma Jeesuksesta antaa. Kiiltokuvajeesus. Kummallisinta on, että hänestä tehdään elämää vierastava persoona. Ikäänkuin Jeesus ei kykenisi tai pyhyydessään haluaisi kohdata kaikkea sitä, mitä pieni ihminen täällä arjessaan kohtaa. Pahimmillaan Jeesuksesta tulee vain uskonnollinen hahmo, josta mennään sunnuntaisin juhlamenoin laulamaan ja kuulemaan. Oma todellisuus kielletään tai sen kohtaaminen tuntuu liian pelottavalta. Sinnekö se kirkkoon jää Jeesuskin seuraavaa sunnuntaita odottelemaan? Näin uskosta kehittyy elämää peittävä kulissi, eikä kaikki se hyvä, jota Jeesus todelliseen arkeemme  mahdollistaa, tavoita meitä.

Elämän antaja ei pelkää elämää, eikä arjen haasteita. Hän on todella kuin kotonaan meidän todellisuudessamme, miltä se ikinä näyttääkään. Joskus hän joutuu vain odottamaan, että olisimme valmiita lopulta kohtaamaan kivut mielessämme, haavat sydämessämme, rypyt parisuhteessaamme, haasteet vanhemmuudessamme, väärät asenteemme, mahdolliset riippuvuutemme ja vahingolliset tapamme toimia. Hänen terapeuttinen ja kasvattava vaikutuksensa piilee siinä, ettei hän tarjoa meille kaikkea apuaan valmiiksi pureskeltuna eikä suostu pika-apuautomaatiksemme joka tilanteeseen. Hän päinvastoin antaa meille aika rouhean elämän ja välillä kipeänkin kasvupaikan. Lusikka on monta kertaa otettava kauniisti omaan käteen. Välillä kuumien kyynelten saattelemana. Oman puseron sisälle kannattaa kuitenkin rohjeta tutustua ja löytää kasvun ja toipumisen palkitseva tie. Näkymätön sisin - mitä sinne ikinä kuuluukaan - synnyttää näkyvää todellisuutta ympärillemme koko ajan.

Jeesus ei prosessoi ja kasva puolestamme. Hän laittaa ihmisen itsensä aktiiviseen rooliin. Jotakin ensiarvoisen tärkeää hän meille kuitenkin kaiken tämän keskellä antaa. Hän tarjoaa meille ansiottoman armonsa, näyttää kasvun suuntaa, antaa siihen hyviä välineitä ja voimaa jokaiseen päivään kerrallaan. Hän rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu.  Hän on jo armahtanut meitä. Hän ei väheksy kipuamme, vaan johtaa sen läpi ja antaa aikaa parantua. On enemmän kuin vapauttavaa elää aitoa ja rehellistä elämää myös kaikessa keskeneräisyydessä. Jeesus on ollut ihmisen ihon alla ihmisenä ja kohdannut tämän elämän (ja kuoleman) haasteet. Hän lupaa, että vaikeatkin asiat voivat vaikuttaa parhaaksemme. Hän ei ole kiiltokuvajeesus. Hän on Jumala, joka tuli ihmiseksi, meitä varten. Arjen Jeesus.

Lisää Jeesuksen ja terapian välistä yhteyttä löytää, kun tutustuu vaikka alkuunsa hänen opetuksiinsa anteeksiantamisesta ja -saamisesta, kannateltuna olemisesta, kiitollisuudesta, itsensä ja toisen rakastamisesta, ajattelun tervehtymisestä, rauhasta ja luottavaisesta suhtautumisesta huomiseen päivään.