" Lapsuuttani leimasi köyhyys, häpeä, ihmisten pilkka, tiukkapipoinen kasvatus ja ainainen pelko. Olin todella yksin ja se tunne oli musertava. Muistan lukuisia tilanteita, joissa olen juossut piiloon, kiivennyt käsien ulottumattomiin, istunut tunteja hiljaa, ollut poissa ihmisten silmistä, kärsinyt yksinäisyyttä tai tuntenut vain syyllistä oloa. Minua ei hyväksytty sellaisena kuin olin ja kelpasin vain silloin, kun olin hiljaa, kunnolla ja tein töitä.  Monta kertaa selviydyin seuraavaan päivään haaveilemalla - asettamalla itseni toiseen ympäristöön, jopa toiseen perheeseen. " 

Olen saanut terapeuttina olla läheltä seuraamassa pienen ihmisen haaveilun voimaa. Haaveilua pidetään yleisesti ottaen höttönä tai mielen helppona pakopaikkana realiteeteistä. Sitä sen ei tarvitse olla. Alkusitaatti on osa erään ihmisen tarinaa, johon minulla on ollut etuoikeus tutustua. Tarina on rosoinen ja vahva. Se nostaa kyyneleet silmiin. Sen päähenkilö ei syntynyt kultalusikka suussa. Se on selviytymistarina, jossa haaveilu piti elämän avainta lukossa ja toivoa elossa.

Tositarina kertoo pienestä pojasta, joka kasvoi rakkaudettomuuden ja hyljeksinnän ilmapiirissä. Vitsaakaan ei säästetty. Lapsuus oli karua ja köyhää. Jo pienenä hän oppi, että oma perhe ei kuulu hyväosaisten joukkoon. Heikosta omanarvontunteesta tuli tuttu olotila koulussa ja kylillä. Kaiken kivun ja satuttamisen maailmassa pienen pojan selviytymiskeinoksi muodostui haaveilu. Se kuljetti hänet mielikuvien avulla toisiin maisemiin. Vielä aikuisena erittäin rankassa elämänvaiheessa tämä sama ihminen muistaa käyttäneensä lapsuudessaan oppimaansa työkalua - haaveilua. Mielikuviensa avulla hän nousi kirjaimellisesti pohjamudistaan ja lähti näiden ajatusten siivittämänä taas askel kerrallaan eteenpäin. Kohti haaveiden tavoitteita. Se vaati uskoa, sinnikkyyttä ja valtavan määrän pieniä askeleita, mutta maksoi vaivan. Matkalla odotti monta kaatumista ja nousemista. Tärkeintä oli kaatua oikeaan suuntaan. 

Haaveita voi kutsua myös unelmiksi. Tai uskoksi paremmasta. Unelmissa on valtavasti liikkeelle panevaa voimaa. Ne syövät alkupalaksi pessimismin ja kieltäytyvät kumartamasta esteille, joita jokaisella on yleensä yhtä helppo löytää kuin pisaroita vesisateesta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan, mikä vielä ei näy. Toivo kertoo unelmasta ja suunnasta, ojentautuminen taas todellisista arjen askelista kohti muutosta.  Molempia tarvitaan. Lähtöhetkellä unelma näyttää liian suurelta ja omat keinot aivan liian vähäisiltä. Se juuri kuuluu unelmien ja uskon luonteeseen. Muutoinhan ei uskoa ja unelmia tarvitakaan. " Kukapa toivoo sellaista, jonka jo näkee? " (Room 8:24)

Tiesitkö, että aivoille onnistumisen ajatteleminen on  sama asia kuin onnistuminen? Unelmointi ja uskon harjoittaminen siis valmistavat aivot toimimaan muutoksen suuntaan. Ne synnyttävät "kohti-tilan", joka tukee muutosta. Siksi haaveilu on vahvempi työkalu, kuin menneeseen jääminen liian pitkäksi aikaa. Vaikeat kokemukset saavat ymmärrettävästi ihmisen helposti uhriutumaan ja jäämään paikalleen. Omat eväät on syöty moneen kertaan. Kipu kieltää liikkumasta. Silloin tarvitaan uskoa ja mielen ojentautumista parempaan. Usko paremmasta ja ihan pienen pienet muutoksen askeleet tekevät ihmisistä selviytyjiä. Nämä "survaiverit" ovat sankareitani. Ihailen heitä. He eivät ole antaneet periksi edes takaiskujen jälkeen. Edessäpäin on kirkkaampaa. Siellä mieli voi vierailla hakemassa voimaa seuraavaan askeleeseen. 

Mieli on "kilpikonna". Toipuminen ja muutos vievät aikaa. Kuitenkin kilpikonnakin saavuttaa tavoitteensa ennemmin tai myöhemmin jos kulkee oikeaan suuntaan. Yleensä myös huomaa, että jo matkan aikana olo kevenee, ja usko omaan selviytymiseen kasvaa. Haaveilu on toivon hengitystä. Sen takana on toivon Jumala.

" En halua palata vanhaan vaan kehittyä edelleen ja löytää aina uusia ja kiinnostavia polkuja loppuelämän mittaiselle matkalle. Edelleen uskon, että Jumala on olemassa ja minun tarinani on kertomus ikuisesta oppimisesta ja peräänantamattomuudesta - siitä olen itsessäni ylpeä. "