koti

Katkaise kivun perintö

20.51


”Pinna on kireällä ja hermot lapsiin menee jatkuvasti”, vastaa äiti, kun kysyn häneltä mitä kuuluu. Väsymys ja ajoittainen leipääntyminen lienee pienten lasten vanhemmalle yksi tutuimmista seuralaisista. Lapsille suuttuminen vähäisestäkin syystä, voi kuitenkin johtua myös muista asioista. Omien vahvojen reaktioiden takana saattaa olla oma paha olo ja käsittelemättömät sisäiset asiat. Kun ahdistaa, suututtaa jatkuvasti tai elämä tuntuu kivireen vetämiseltä, on tärkeää pysähtyä. Mikäli reaktioiden vahvuuteen ei löydy todellista syytä kyseisestä elämäntilanteesta, sisäinen kireys ja stressi on todennäköisesti jo lapsena opittu olotila. Siitä tuli mielen vaste lapsuuskodin ristiriitoihin, turvattomuuteen tai oman vanhemman alkoholiongelmaan. Omien lasten mekastus, riidat ja uhman ilmaisut tuntuvat ylivoimaisilta, koska mieli on kuormittunut menneisyyden kivuista. Henkinen kamelin selkä on tuon tuostakin katkeamispisteessä. Kaikki ärsyttää.



Vanhemman omat sisäiset ongelmat on tärkeää huomata. Aina se ei ole helppoa, koska omaan huonoon oloonsa voi olla niin tottunut. Iltaisin nukkuvia lapsiaan peitellessään, vanhempi kärsii henkistä krapulaa kireästä pinnastaan. ”Miksi taas meni hermo näihin pikku ihmisiin?” Siinä vielä iltapalaksi piiskaa itseään huonosta vanhemmuudestaan.

Lapsiperheen arjesta on vaikea selvitä, jos vanhempi itse ei voi hyvin. Arjen tiivis pyörittäminen ja työpaineet muodostavat sisäisten kipujen kanssa todella rankan yhtälön. Huono olo heijastuu aina lasten lisäksi myös parisuhteeseen. Siitä voi ajan kuluessa tehdä mieli juosta karkuun tai paeta ahdistusta vähemmän rakentaviin ratkaisuihin kuten päihteisiin. Leppoisaa kodin ilmapiiriä on mahdotonta luoda, kun oma akku on jatkuvasti miinuksella.



Koti kantaa niin paljon arvokasta sisällään, että sen hoitaminen on viisasta. Rikkinäistä ei kannata rikkoa lisää. Siksi on tärkeää löytää apua ja päästä vanhempana avun piiriin. Mitä nopeammin sen parempi. Syyllistymiseen käytetty energia menee hukkaan. Huomio on hyvä ohjata asioiden käsittelyyn ja omaan toipumiseensa. Rehellinen itsetutkistelu ja ajan antaminen omalle prosessille ovat parhaimpia satsauksia, mitä koko perheen vuoksi kannattaa tehdä. Siinä samalla voi kannustaa itseään katkaisemaan ehkä jo monissa sukupovissa eteenpäin siirtynyt kivun perintö.  

Luetuimmat