MIELEN MAASTOISSA: toipuminen

Katkaise kivun perintö

20.51

”Pinna on kireällä ja hermot lapsiin menee jatkuvasti”, vastaa äiti, kun kysyn häneltä mitä kuuluu. Väsymys ja ajoittainen leipääntyminen lienee pienten lasten vanhemmalle yksi tutuimmista seuralaisista. Lapsille suuttuminen vähäisestäkin syystä, voi kuitenkin johtua myös muista asioista. Omien vahvojen reaktioiden takana saattaa olla oma paha olo ja käsittelemättömät sisäiset asiat. Kun ahdistaa, suututtaa jatkuvasti tai elämä tuntuu kivireen vetämiseltä, on tärkeää pysähtyä. Mikäli reaktioiden vahvuuteen ei löydy todellista syytä kyseisestä elämäntilanteesta, sisäinen kireys ja stressi on todennäköisesti jo lapsena opittu olotila. Siitä tuli mielen vaste lapsuuskodin ristiriitoihin, turvattomuuteen tai oman vanhemman alkoholiongelmaan. Omien lasten mekastus, riidat ja uhman ilmaisut tuntuvat ylivoimaisilta, koska mieli on kuormittunut menneisyyden kivuista. Henkinen kamelin selkä on tuon tuostakin katkeamispisteessä. Kaikki ärsyttää.

Vanhemman omat sisäiset ongelmat on tärkeää huomata. Aina se ei ole helppoa, koska omaan huonoon oloonsa voi olla niin tottunut. Iltaisin nukkuvia lapsiaan peitellessään, vanhempi kärsii henkistä krapulaa kireästä pinnastaan. ”Miksi taas meni hermo näihin pikku ihmisiin?” Siinä vielä iltapalaksi piiskaa itseään huonosta vanhemmuudestaan.

Lapsiperheen arjesta on vaikea selvitä, jos vanhempi itse ei voi hyvin. Arjen tiivis pyörittäminen ja työpaineet muodostavat sisäisten kipujen kanssa todella rankan yhtälön. Huono olo heijastuu aina lasten lisäksi myös parisuhteeseen. Siitä voi ajan kuluessa tehdä mieli juosta karkuun tai paeta ahdistusta vähemmän rakentaviin ratkaisuihin kuten päihteisiin. Leppoisaa kodin ilmapiiriä on mahdotonta luoda, kun oma akku on jatkuvasti miinuksella.

Koti kantaa niin paljon arvokasta sisällään, että sen hoitaminen on viisasta. Rikkinäistä ei kannata rikkoa lisää. Siksi on tärkeää löytää apua ja päästä vanhempana avun piiriin. Mitä nopeammin sen parempi. Syyllistymiseen käytetty energia menee hukkaan. Huomio on hyvä ohjata asioiden käsittelyyn ja omaan toipumiseensa. Rehellinen itsetutkistelu ja ajan antaminen omalle prosessille ovat parhaimpia satsauksia, mitä koko perheen vuoksi kannattaa tehdä. Siinä samalla voi kannustaa itseään katkaisemaan ehkä jo monissa sukupovissa eteenpäin siirtynyt kivun perintö.

askeleet

Haaveilu on toivon hengitystä

0.31

" Lapsuuttani leimasi köyhyys, häpeä, ihmisten pilkka, tiukkapipoinen kasvatus ja ainainen pelko. Olin todella yksin ja se tunne oli musertava. Muistan lukuisia tilanteita, joissa olen juossut piiloon, kiivennyt käsien ulottumattomiin, istunut tunteja hiljaa, ollut poissa ihmisten silmistä, kärsinyt yksinäisyyttä tai tuntenut vain syyllistä oloa. Minua ei hyväksytty sellaisena kuin olin ja kelpasin vain silloin, kun olin hiljaa, kunnolla ja tein töitä. Monta kertaa selviydyin seuraavaan päivään haaveilemalla - asettamalla itseni toiseen ympäristöön, jopa toiseen perheeseen. "

Olen saanut terapeuttina olla läheltä seuraamassa pienen ihmisen haaveilun voimaa. Haaveilua pidetään yleisesti ottaen höttönä tai mielen helppona pakopaikkana realiteeteistä. Sitä sen ei tarvitse olla. Alkusitaatti on osa erään ihmisen tarinaa, johon minulla on ollut etuoikeus tutustua. Tarina on rosoinen ja vahva. Se nostaa kyyneleet silmiin. Sen päähenkilö ei syntynyt kultalusikka suussa. Se on selviytymistarina, jossa haaveilu piti elämän avainta lukossa ja toivoa elossa.

Tositarina kertoo pienestä pojasta, joka kasvoi rakkaudettomuuden ja hyljeksinnän ilmapiirissä. Vitsaakaan ei säästetty. Lapsuus oli karua ja köyhää. Jo pienenä hän oppi, että oma perhe ei kuulu hyväosaisten joukkoon. Heikosta omanarvontunteesta tuli tuttu olotila koulussa ja kylillä. Kaiken kivun ja satuttamisen maailmassa pienen pojan selviytymiskeinoksi muodostui haaveilu. Se kuljetti hänet mielikuvien avulla toisiin maisemiin. Vielä aikuisena erittäin rankassa elämänvaiheessa tämä sama ihminen muistaa käyttäneensä lapsuudessaan oppimaansa työkalua - haaveilua. Mielikuviensa avulla hän nousi kirjaimellisesti pohjamudistaan ja lähti näiden ajatusten siivittämänä taas askel kerrallaan eteenpäin. Kohti haaveiden tavoitteita. Se vaati uskoa, sinnikkyyttä ja valtavan määrän pieniä askeleita, mutta maksoi vaivan. Matkalla odotti monta kaatumista ja nousemista. Tärkeintä oli kaatua oikeaan suuntaan.

Haaveita voi kutsua myös unelmiksi. Tai uskoksi paremmasta. Unelmissa on valtavasti liikkeelle panevaa voimaa. Ne syövät alkupalaksi pessimismin ja kieltäytyvät kumartamasta esteille, joita jokaisella on yleensä yhtä helppo löytää kuin pisaroita vesisateesta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan, mikä vielä ei näy. Toivo kertoo unelmasta ja suunnasta, ojentautuminen taas todellisista arjen askelista kohti muutosta. Molempia tarvitaan. Lähtöhetkellä unelma näyttää liian suurelta ja omat keinot aivan liian vähäisiltä. Se juuri kuuluu unelmien ja uskon luonteeseen. Muutoinhan ei uskoa ja unelmia tarvitakaan. " Kukapa toivoo sellaista, jonka jo näkee? " (Room 8:24)

Tiesitkö, että aivoille onnistumisen ajatteleminen on sama asia kuin onnistuminen? Unelmointi ja uskon harjoittaminen siis valmistavat aivot toimimaan muutoksen suuntaan. Ne synnyttävät "kohti-tilan", joka tukee muutosta. Siksi haaveilu on vahvempi työkalu, kuin menneeseen jääminen liian pitkäksi aikaa. Vaikeat kokemukset saavat ymmärrettävästi ihmisen helposti uhriutumaan ja jäämään paikalleen. Omat eväät on syöty moneen kertaan. Kipu kieltää liikkumasta. Silloin tarvitaan uskoa ja mielen ojentautumista parempaan. Usko paremmasta ja ihan pienen pienet muutoksen askeleet tekevät ihmisistä selviytyjiä. Nämä "survaiverit" ovat sankareitani. Ihailen heitä. He eivät ole antaneet periksi edes takaiskujen jälkeen. Edessäpäin on kirkkaampaa. Siellä mieli voi vierailla hakemassa voimaa seuraavaan askeleeseen.

Mieli on "kilpikonna". Toipuminen ja muutos vievät aikaa. Kuitenkin kilpikonnakin saavuttaa tavoitteensa ennemmin tai myöhemmin jos kulkee oikeaan suuntaan. Yleensä myös huomaa, että jo matkan aikana olo kevenee, ja usko omaan selviytymiseen kasvaa. Haaveilu on toivon hengitystä. Sen takana on toivon Jumala.

" En halua palata vanhaan vaan kehittyä edelleen ja löytää aina uusia ja kiinnostavia polkuja loppuelämän mittaiselle matkalle. Edelleen uskon, että Jumala on olemassa ja minun tarinani on kertomus ikuisesta oppimisesta ja peräänantamattomuudesta - siitä olen itsessäni ylpeä. "

arjen Jeesus

Jeesus ja terapia

18.50

Kuulen aina silloin tällöin kysyttävän, miten ihmeessä Jeesus ja terapia sopivat yhteen. Ei välttämättä mitenkään, ellei Jeesus merkitse ihmiselle mitään. Jos taas ihminen kulkee Jeesuksen seurassa tai on jollain tavalla kiinnostunut hänestä, terapia ja Jeesus sopivat mainiosti yhteen. Jeesuksen tavassa kohdata ihmisiä on runsaasti terapiaan sovellettavia, tärkeitä elementtejä. Ensimmäiset terapeuttiset välineet ovat täydellinen hyväksyntä ja armo. Vain niiden läsnäolossa ihminen uskaltaa kohdata haavansa, kipeän menneisyytensä tai ylipäätään oman sisimpänsä. Jeesuksen antama kohtaamisen malli tuo myös toisen tärkeän peruselementin terapiaistuntoon ja toipumiseen. Se on rohkeus kohdata itsensä mahdollismman totuudellisesti. Puhuessaan samarialaisen naisen kanssa kaivolla, Jeesus sanoi hänelle: "Totta sinä puhuit", kun nainen kertoi elämästään. Ehkä ensimmäistä kertaa tämä, kimuranteissa ihmissuhteissa elävä nainen, uskalsi avata sisintään tuntematta murskaavaa häpeää ja kokematta uskonnollisen maailman tuomioita. Jeesuksen käsittämätömästä kyvystä tarjota ihmiselle terapeuttinen, hoitava ja vapauttava kohtaaminen löytyy yksi toipumisen tärkein avain. Armo avaa tien uuteen.

Huomaan usein harmittelevani sitä, jollakin tavalla kloonattua kuvaa, jonka uskonnollinen maailma Jeesuksesta antaa. Kiiltokuvajeesus. Kummallisinta on, että hänestä tehdään elämää vierastava persoona. Ikäänkuin Jeesus ei kykenisi tai pyhyydessään haluaisi kohdata kaikkea sitä, mitä pieni ihminen täällä arjessaan kohtaa. Pahimmillaan Jeesuksesta tulee vain uskonnollinen hahmo, josta mennään sunnuntaisin juhlamenoin laulamaan ja kuulemaan. Oma todellisuus kielletään tai sen kohtaaminen tuntuu liian pelottavalta. Sinnekö se kirkkoon jää Jeesuskin seuraavaa sunnuntaita odottelemaan? Näin uskosta kehittyy elämää peittävä kulissi, eikä kaikki se hyvä, jota Jeesus todelliseen arkeemme mahdollistaa, tavoita meitä.

Elämän antaja ei pelkää elämää, eikä arjen haasteita. Hän on todella kuin kotonaan meidän todellisuudessamme, miltä se ikinä näyttääkään. Joskus hän joutuu vain odottamaan, että olisimme valmiita lopulta kohtaamaan kivut mielessämme, haavat sydämessämme, rypyt parisuhteessaamme, haasteet vanhemmuudessamme, väärät asenteemme, mahdolliset riippuvuutemme ja vahingolliset tapamme toimia. Hänen terapeuttinen ja kasvattava vaikutuksensa piilee siinä, ettei hän tarjoa meille kaikkea apuaan valmiiksi pureskeltuna eikä suostu pika-apuautomaatiksemme joka tilanteeseen. Hän päinvastoin antaa meille aika rouhean elämän ja välillä kipeänkin kasvupaikan. Lusikka on monta kertaa otettava kauniisti omaan käteen. Välillä kuumien kyynelten saattelemana. Oman puseron sisälle kannattaa kuitenkin rohjeta tutustua ja löytää kasvun ja toipumisen palkitseva tie. Näkymätön sisin - mitä sinne ikinä kuuluukaan - synnyttää näkyvää todellisuutta ympärillemme koko ajan.

Jeesus ei prosessoi ja kasva puolestamme. Hän laittaa ihmisen itsensä aktiiviseen rooliin. Jotakin ensiarvoisen tärkeää hän meille kuitenkin kaiken tämän keskellä antaa. Hän tarjoaa meille ansiottoman armonsa, näyttää kasvun suuntaa, antaa siihen hyviä välineitä ja voimaa jokaiseen päivään kerrallaan. Hän rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu. Hän on jo armahtanut meitä. Hän ei väheksy kipuamme, vaan johtaa sen läpi ja antaa aikaa parantua. On enemmän kuin vapauttavaa elää aitoa ja rehellistä elämää myös kaikessa keskeneräisyydessä. Jeesus on ollut ihmisen ihon alla ihmisenä ja kohdannut tämän elämän (ja kuoleman) haasteet. Hän lupaa, että vaikeatkin asiat voivat vaikuttaa parhaaksemme. Hän ei ole kiiltokuvajeesus. Hän on Jumala, joka tuli ihmiseksi, meitä varten. Arjen Jeesus.

Lisää Jeesuksen ja terapian välistä yhteyttä löytää, kun tutustuu vaikka alkuunsa hänen opetuksiinsa anteeksiantamisesta ja -saamisesta, kannateltuna olemisesta, kiitollisuudesta, itsensä ja toisen rakastamisesta, ajattelun tervehtymisestä, rauhasta ja luottavaisesta suhtautumisesta huomiseen päivään.

mieli

Tahdotko tulla terveeksi

23.15

Hengellisellä kentällä on omat kipukohtansa ja kasvuhaasteensa. Yksi niistä on suhtautuminen sisäisin kipuihin ja psyykkisiin ongelmiin. Kirjoitan tästä aiheesta tietoisena myös kaikesta siitä hyvästä ja mielenterveyttä tukevasta puolesta, jota seurakunnista löytyy. Aiheen ongelmat eivät ole koko kristikunnan ongelmia.

Erilaiset painotukset ja teologiset näkemykset ovat aina olleet olemassa, ja hyvä niin. Ne ainakin jossain määrin varjelevat liian yksioikoisilta uskon ja Raamatun tulkinnoilta, jotka usein loputa kertovat enemmän tulkitsijasta itsestään kuin Jumalasta. Nämä tulkinnat eivät tee oikeutta Jumalan rikkaalle persoonalle, jota Hänen luomakuntansa ja Sanansa heijastelevat. Jumala ei asetu suurennuslasimme alle meidän määriteltäväksemme. Jäykät tulkinnat kertovat myös jäykästä mielestä, joka ei tue ihmisen mielenterveyttä. Kristinuskon ydin on selvä ja yhteinen. Se löytyy tiivistettynä uskontunnustuksesta. Sen tärkein tehtävä on johtaa meidät suhteeseen Jumalan kanssa.

Olisi tärkeää oivaltaa, ettemme voi määritellä ja loppuun asti selittää Jumalaa. Se tekee Jumalasta Jumalan ja ihmisestä ihmisen. Se antaa turvan. Ihmismielellä selitetty Jumala tekee Jumalasta pienen. Kaiken tietämisen tarve viestii ihmisen liian vahvasta hallinnan ja kontrollin tarpeesta. Usein se viestii peloista ja haavoista. Turvan löytäminen ei-tietämisessä pohjautuu suhteeseen, jossa ihminen pitää Jumalaa luotettavana. Ilman kaiken tietämistä ja selittämistä.

Ääri-ilmiöiden ja -tulkintojen takana on usein ihmisen oma sisäinen epätasapaino ja rikkinäisyys.

Mikäli ihmistä ei ohjata toipumaan terapian tai muun avun kautta, ongelmat vahvistuvat. Mielen haavojen paraneminen on prosessi, johon tarvitaan asioiden avointa käsittelyä, itsensä ja historiansa ymmärtämistä ja peilausta. Herätyskristillisyydessä on ollut ominaista ajatella ja odottaa - varsinkin menneinä vuosikymmeninä - että hengellinen herääminen ja Jumalan löytäminen muuttavat hetkessä koko ihmisen. Tämä on johtanut ikäviin seurauksiin.

Yksi seuraus on se, että haavoitettu ihminen alkaa palvella seurakunnassa välittömästi liian haastavissa tehtävissä. Usein jopa johtopaikoilla. Mielen alueen ongelmat jäävät vaille huomiota tai ne hengellistetään, jolloin ne saavat epäterveitä muotoja. Osalla uskosta tulee ahdasmielistä ja ahdistavaa. Usko muuttuu suorittamiseksi. Toiset menevät vastakkaiseen suuntaan ja juoksevat kokemuksesta toiseen, jotta edes hetken kestäisivät itseään ja haasteitaan. Näiden ilmiöiden ympärille rakentuu kipeitä hengellisiä kulttuureita. Rikki mennyt pieni ihminen kiertää kehää. Joillakin mielen sisäinen kipu vie hiljaiseen, yksinäiseen kärsimykseen.

Tämän kehityksen seurauksena ihmisen mielen (myös arjen) todellisuus ja hengellinen todellisuus erkaantuvat yhä kauemmaksi toisistaan, jolloin hän alkaa voida entistä huonommin. Samoin hänen koko perheensä. Kun mitään quick-fix apua ei tullutkaan ihminen alkaa hävetä ongelmiaan, pelkää ja piilottelee. Lisäksi hän kokee huonommuutta ja häpeää heikkoa uskoaan. Jossain vaiheessa ristiriita ja kipu käyvät liian suuriksi. Pahimmillaan tämä johtaa elämän syöksykierteeseen, jopa epätoivoisiin tekoihin. Kun näin käy, asiaa käsitellään helposti vain ”väärin – oikein” akselilla. Ympärillä soivat joko totuuden torvet tai ympäripyöreän rakkauden sävelet. Kummastakaan ei ole apua. Suurinta rakkautta olisi ohjata ihminen käsittelemään ja kohtaamaan omat kipunsa ja rikkinäisyytensä. Kysyä häneltä Jeesuksen tavoin: ”Tahdotko tulla terveeksi.”

Jeesus ei ole laastari. Hän ei myöskään pelkää katsoa uskonnollisten laastareiden alle ihmisen kipuihin ja haavoihin. Hän tuli särjettyjä sydämiä varten. Toipuminen lähtee senhetkisen todellisten sisäisten haasteiden ja kipujen myöntämisestä. Totuus tekee lopultakin vapaaksi. Armo mahdollistaa sen kohtaamisen. Osa kivuista voi jäädä matkaseuraksi, mutta niiden kanssa oppii elämään. Toipuminen vie hiljalleen kohti ehyempää elämää, mielen ja hengellisen elämän parempaan tasapainoon.

identiteetti

HÄPEÄ SYNTYY SUHTEISSA

22.16

" Koin lapsena, etten kelpaa isälleni sellaisena kuin olen. Olin aina liikaa tai liian vähän. Mitä tahansa tein, se oli aina väärin tai riittämätöntä. Pahinta oli etten tiennyt oliko vika ulkonäössäni, ilmeissäni, äänessäni, tunteissani vai koko olemuksessani. En ymmärtnyt mikä minussa oli niin pahaa, mutta halusin piilottaa sen, koska pelkäsin ettei minua hyväksytä. En halunnut näyttää enää aitoa itseäni muille. Tarkkailin ihmisten seurassa koko ajan, mistä he pitävät ja miten heidän seurassaan tuli hyväksytyksi. Olin täynnä häpeää ja vihasin itseäni..."

Näin kirjoittaa lapsuudestaan nuori nainen. Häpeä saa ihmisen tuntemaan, että hän on vääränlainen ja jotenkin viallinen. Tunne riittämättömyydestä, mitättömyydestä ja negatiivisesta erilaisuudesta kuvaa hyvin häpeäidentiteettiä. Häpeän kokemus ei tipahda ihmisen sisimpään taivaasta, vaan se parkkeeraa persoonallisuuteemme lapsuuden ihmissuhteissa.

Minusta tulee minä suhteessa sinuun. Ilman sinua ei ole minua, eikä ilman minua ole sinua. M. Buber

Syntymästä lähtien ihmisellä on tarve olla läheisessä tunnesuhteessa vanhempiinsa. Suhteen tuoma hyväksyntä, rakkaus ja hoiva ovat identiteettimme ja tunne-elämämme ehdottomia peruspilareita. Myös aivojemme hyvä kehitys on riippuvaista tästä tärkeästä vuorovaikutuksesta. Häpeä alkaa kehittyä lapsen sisimpään jo niinkin pienestä asiasta kuin vanhemman katsekontaktin puutteesta. Sylin, huomion ja tuen puute edesauttavat myös häpeän syntymistä. Lyhyesti voisi sanoa, että häpeä on rakkauden puutetta. Jo alle 2- vuotias lapsi voi tuntea häpeää. Hän oppii ansaitsemaan hyväksyntää miellyttämällä ja pyrkimyksellä muuttua toisten odotusten kaltaiseksi. Myös koulukiusaaminen ja kaveriporukoista ulkopuolelle jääminen aiheuttavat häpeän ja riittämättömyyden tunteita.

Kun häpeä on tullut osaksi ihmisen identiteettiä, hän alkaa kätkeä aidot tunteensa ja ajatuksensa. Mieltä jäytää pelko oman viallisuuden paljastumisesta. Häpeän ohje onkin: Kätke sisimpäsi, piiloudu ja ota etäisyyttä. Tästä johtuen häpeä eristää yhteydestä ja läheisistä suhteista. Jatkuva varuillaan olo ja toisten tarkkailu kumpuaa häpeän tunteesta. Häpeä saa ihmisen ahdistumaan myös sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Hän miettii päänsä puhki, mitä muut mahtoivat ajatella hänestä tai hänen sanomisistaan.

On hyvä pysähtyä miettimään, kenen tarinaa itsestään elää todeksi, kun häpeä varjostaa elämää. Kuka käytti omassa lapsuudessamme valtaa peilaten toiminnallaan ja sanoillaan persoonaamme negatiivisesti?

Häpeästä toipuminen alkaa totta olemisen kokemuksesta, myötätuntoisesta suhtautumisesta itseensä ja päätöksestä tulla vähitellen näkyväksi toisille aitona itsenään. Häpeä syntyy ihmissuhteissa ja myös paranee ihmissuhteissa. Me kaikki voimme siksi olla isoja vastauksia toistemme häpeän pienentämisessä ja murtamisessa. Toisen tuella voi häpeästä kärsivä uskaltautua näkyväksi, pois piilostaan ja sisäisestä yksinäisyydestään. Häpeä hellittää otettaan, kun siitä vaikeneminen lakkaa. Rohkeus paljastaa haavoittuvaisuutensa kasvaa hyväksyvässä ilmapiirissä. Ehyeksi tuleminen ei tarkoitakaan haavoittuvaisuuden häviämistä, vaan sen hyväksymistä osana ihmisiyyttä. Meissä kaikissa on sekä sisäistä haavoittuvaisuutta että vahvuutta. Häpeä menettää hallitsevan otteensa vastavuoroisuudessa. Todellinen yhteys syntyy, kun uskallamme olla aitoja, keskeneräisiä ja haavoittuvaisia. Lopultakin vain hyväksyntä voimauttaa paranemiseen ja sisäiseen kasvuun.

Koska häpeä on rakkauden puutteesta syntynyttä arvottomuuden ja viallisuuden kokemusta, voimme sen vastalääkkeeksi myös avautua Jumalan rakkaudelle. Hän loi meidät omaksi kuvakseen ja rakkautensa kohteeksi. Psalmin kirjoittaja ilmaisee asian näin: "Minä olen ihme suuri ihme ja kiitän sinua siitä."

Pages

Katkaise kivun perintö

Haaveilu on toivon hengitystä

Jeesus ja terapia

Tahdotko tulla terveeksi

HÄPEÄ SYNTYY SUHTEISSA

About me

Tunnisteet

Uusimmat postaukset

Arkisto

Luetuimmat