Kuulen aina silloin tällöin kysyttävän, miten ihmeessä Jeesus ja terapia sopivat yhteen. Ei välttämättä mitenkään, ellei Jeesus merkitse ihmiselle mitään. Jos taas ihminen kulkee Jeesuksen seurassa tai on jollain tavalla kiinnostunut hänestä, terapia ja Jeesus sopivat mainiosti yhteen. Jeesuksen tavassa kohdata ihmisiä on runsaasti terapiaan sovellettavia, tärkeitä elementtejä. Ensimmäiset terapeuttiset välineet ovat täydellinen hyväksyntä ja armo. Vain niiden läsnäolossa ihminen uskaltaa kohdata haavansa, kipeän menneisyytensä tai ylipäätään oman sisimpänsä. Jeesuksen antama kohtaamisen malli tuo myös toisen tärkeän peruselementin terapiaistuntoon ja toipumiseen. Se on rohkeus kohdata itsensä mahdollismman totuudellisesti. Puhuessaan samarialaisen naisen kanssa kaivolla, Jeesus sanoi hänelle: "Totta sinä puhuit", kun nainen kertoi elämästään. Ehkä ensimmäistä kertaa tämä, kimuranteissa ihmissuhteissa elävä nainen, uskalsi avata sisintään tuntematta murskaavaa häpeää ja kokematta uskonnollisen maailman tuomioita. Jeesuksen käsittämätömästä kyvystä tarjota ihmiselle terapeuttinen, hoitava ja vapauttava kohtaaminen löytyy yksi toipumisen tärkein avain. Armo avaa tien uuteen.

Huomaan usein harmittelevani sitä, jollakin tavalla kloonattua kuvaa, jonka uskonnollinen maailma Jeesuksesta antaa. Kiiltokuvajeesus. Kummallisinta on, että hänestä tehdään elämää vierastava persoona. Ikäänkuin Jeesus ei kykenisi tai pyhyydessään haluaisi kohdata kaikkea sitä, mitä pieni ihminen täällä arjessaan kohtaa. Pahimmillaan Jeesuksesta tulee vain uskonnollinen hahmo, josta mennään sunnuntaisin juhlamenoin laulamaan ja kuulemaan. Oma todellisuus kielletään tai sen kohtaaminen tuntuu liian pelottavalta. Sinnekö se kirkkoon jää Jeesuskin seuraavaa sunnuntaita odottelemaan? Näin uskosta kehittyy elämää peittävä kulissi, eikä kaikki se hyvä, jota Jeesus todelliseen arkeemme  mahdollistaa, tavoita meitä.

Elämän antaja ei pelkää elämää, eikä arjen haasteita. Hän on todella kuin kotonaan meidän todellisuudessamme, miltä se ikinä näyttääkään. Joskus hän joutuu vain odottamaan, että olisimme valmiita lopulta kohtaamaan kivut mielessämme, haavat sydämessämme, rypyt parisuhteessaamme, haasteet vanhemmuudessamme, väärät asenteemme, mahdolliset riippuvuutemme ja vahingolliset tapamme toimia. Hänen terapeuttinen ja kasvattava vaikutuksensa piilee siinä, ettei hän tarjoa meille kaikkea apuaan valmiiksi pureskeltuna eikä suostu pika-apuautomaatiksemme joka tilanteeseen. Hän päinvastoin antaa meille aika rouhean elämän ja välillä kipeänkin kasvupaikan. Lusikka on monta kertaa otettava kauniisti omaan käteen. Välillä kuumien kyynelten saattelemana. Oman puseron sisälle kannattaa kuitenkin rohjeta tutustua ja löytää kasvun ja toipumisen palkitseva tie. Näkymätön sisin - mitä sinne ikinä kuuluukaan - synnyttää näkyvää todellisuutta ympärillemme koko ajan.

Jeesus ei prosessoi ja kasva puolestamme. Hän laittaa ihmisen itsensä aktiiviseen rooliin. Jotakin ensiarvoisen tärkeää hän meille kuitenkin kaiken tämän keskellä antaa. Hän tarjoaa meille ansiottoman armonsa, näyttää kasvun suuntaa, antaa siihen hyviä välineitä ja voimaa jokaiseen päivään kerrallaan. Hän rakastaa meitä enemmän kuin kukaan muu.  Hän on jo armahtanut meitä. Hän ei väheksy kipuamme, vaan johtaa sen läpi ja antaa aikaa parantua. On enemmän kuin vapauttavaa elää aitoa ja rehellistä elämää myös kaikessa keskeneräisyydessä. Jeesus on ollut ihmisen ihon alla ihmisenä ja kohdannut tämän elämän (ja kuoleman) haasteet. Hän lupaa, että vaikeatkin asiat voivat vaikuttaa parhaaksemme. Hän ei ole kiiltokuvajeesus. Hän on Jumala, joka tuli ihmiseksi, meitä varten. Arjen Jeesus.

Lisää Jeesuksen ja terapian välistä yhteyttä löytää, kun tutustuu vaikka alkuunsa hänen opetuksiinsa anteeksiantamisesta ja -saamisesta, kannateltuna olemisesta, kiitollisuudesta, itsensä ja toisen rakastamisesta, ajattelun tervehtymisestä, rauhasta ja luottavaisesta suhtautumisesta huomiseen päivään.