Ensimmäinen asia, mitä pieni lapsi "kysyy" syntymänsä jälkeen on: "Olenko turvassa?" Hän kokee helposti turvattomuutta jo pelkästään ollessaan poissa vanhempansa läheltä, etäällä sylistä. Yksin jäämisen pelko saa hänet itkemällä pyytämään äitiään lähelleen. Harva ehkä tulee ajatelleeksi, että pienellä lapsella on luontainen taipumus stressi- ja valppaustilaan. Vauvalla ei kuitenkaan ole vielä kykyä rauhoittaa itse itseään, vaan hän tarvitsee siihen äitinsä sylin ja rauhoittelun.  Kun vanhemmat vastaavat lapsensa tarpeisiin lämpimällä katseella, puheella ja kosketuksella, se vaikuttaa hänen koko elämäänsä ja terveyteensä. Samalla lapselle kehittyy myönteinen minäkuva ja sitä kautta luontaisesti paremmat sosiaaliset taidot. Hänen käsityksensä itsestä ja toisista ovat pääosin myönteisiä ja luottavaisia. "Minä hyvä - sinä hyvä." Lapsen pelko karkoitetaan siis rakkaudella. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Siinä voi ja saa olla oma itsensä. Vuosien saatossa lapsen sisälle rakentuu turva ja oma sisäinen koti, jossa hän myös kykenee itse rauhoittelemaan itseään. 

Mikäli lapsen kotiolot ovat turvattomat tai vanhemmuus on haurasta, turvattomuus jää vaikuttimeksi lapsen sisimpään. Hän oppii olemaan varuillaan ja rakentaa erilaisia selviytymiskeinoja. Elämää sävyttää kestostressi ja lapsen on vaikea rauhoittua. Puutteellisen hoivan ja tuen vuoksi minäkuvasta tulee negatiivinen. "Minä en ole hyvä - eikä sinuunkaan kannata luottaa." Turvaa ei rakennu sisälle, pelkoa sitäkin enemmän. Tämä näkyy tulevissa sosiaalisissa suhteissa. Myös koulukiusaaminen ja vaikea avioero synnyttävät tätä pelkoa. Pelko siitä, että ei ole rakkauden arvoinen kulkee mukana joka paikkaan.

Kun ihminen alkaa toimia suhteissaan pelosta käsin, sosiaaliset tilanteet tulevat haastaviksi.

Ristiriitaisesti niitä leimaa sekä vahva pelko yksin jäämisestä että läheisen yhteyden pelko. Kaikki tämä näkyy ihmisen käytöksessä. Uskomus siitä ettei ole arvokas eikä tervetullut yhteyteen saa aikaan miellyttämistä, takertumista ja erilaisia rooleja. Yhdestä tulee "pelle", jatkuva leikinlaskija. Toinen on "cool", viileä ja piilossa brändiensä tai omaisuutensa takana. Kolmas vaikuttaa vahvan ulkokuorensa ansiosta itsevarmalta, jopa tylytä, eikä päästä ketään lähelleen. Riittämättömyyden pelko saa jatkuvasti vertailemaan ja olemaan kateellinen. Toisen hyvä on itseltä poissa. Pelossa eläminen on kasvattanut ihmisen "tuntosarvet" maksimiinsa. Niillä tulkitaan toisten ilmeitä ja sanoja itselle epäedullisesti. Jotkut meistä alkavat pelon seurauksena kontrolloimaan, komentelemaan ja manipuloimaan muita.  Näin turvaton ihminen yrittää rakentaa hallinnan tunnetta pelon voittamiseksi. Yhtä kaikki, lopulta käy helposti niin, että se, mitä ihminen pelkää, alkaa tapahtua. Pelko toteuttaa agendaansa ja ihminen kokee itsensä entistä yksinäisemmäksi. Pelosta nouseva käytös on usein hyvien ihmissuhteiden muodostumisen esteenä. Ihminen alkaa vastustaa sitä, mitä eniten toivoo ja tarvitsee. Pelko estää aidon kohtaamisen.

Päästäkseen purkamaan näitä pelon käytösmalleja, ensimmäinen asia on niiden tunnistaminen ja kohtaaminen. Kohdata voi lopulta vain sen, minkä on tunnistanut. On myös tärkeää ymmärtää, että toistuva pelon tunne ihmissuhteissa nousee haavoittuneesta minäkuvasta ja lapsuuden kipeistä suhteista. Se ei ensisijaisesti nouse kyseessä olevasta tilanteesta. Vaikka pelon tunne tuntuu niin oikealta, se ei synny totuudenmukaisista uskomuksista. Ainutlaatuisuudessaan jokainen meistä on erilainen, mutta ei vääränlainen. Lapsuudessa saatu kohtelu on ollut vääränlaista. Valhe toimii myös toisin päin. Kun, joku sanoo jotain hyvää huonon minäkuvan ja pelon ohjaamalle ihmiselle, se ei tunnu todelta. Rakkauden ja huomion osoitus tuntuu väärältä, vaikka se olisi totta. Ihminen, joka ei pidä itseään rakkauden arvoisena, tuomaroi hyvät viestit itsensä ulkopuolelle. Näin valhe tuntuu vahvasti oikealta ja oikea valheelta ja se määrittää käyttäytymistä.

Omia uskomuksiaan on hyvä tarkastella, kun huomaa pelon ohjaavan suhteita. Niitä voi vaikka kirjoittaa paperille. Samalla voi tutkailla uskomuksista nousevaa tunnetta ja sitä, miten tunne ohjaa käyttäytymään. Näin tunnistaa lapsuudessa syntyneiden ihmisuhdepelkojen mekanismin. Väärien uskomusten viereen voi paperille kirjoittaa uskomukset, jotka nousevat jokaisen ihmisen olennaisesta arvosta ja ainutlaatuisuudesta. On tärkeää lopettaa väärin uskomusten ja valheiden vahvistaminen ja viljely ajattelussaan. Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi ja on siksi Jumalan rakkauden kohde sellaisenaan. Ihmiseksi tullut Jumala myös otti kaiken kivun, kärsimyksen, hylkäämisen ja väärän kohtelun päällensä ja antoi vastalahjaksi täyden hyväksynnän. Siihen hyväksyntään on turvallisinta laskea oman minuutensa ankkuri. Jumala on rakkaus. Siinä valossa on hyvä tunnistaa valheet valheiksi. Totuus tekee vapaaksi. Totuus on aina totta, mutta voidakseni kokea totuuden vaikutuksen inhmillisellä tasolla, sen tarvitsee sulautua minuun ja saavuttaa sisäinen ytimeni. Pelon vastalääke on rakkaus. Jotta rakkaus syrjäyttäisi pelon valtaistuimeltaan, siitä täytyy tulla jokapäiväinen leipämme. Siihen tarvitaan ajatusten, uskomusten, sanojen ja käytöksen uudistuminen. Päivä päivältä. Elämämme muuttuu, kun muutamme jotakin siitä, mitä ajattelemme ja teemme päivittäin. Rakkaus kumpuaa yhteydestä Jumalan rakkauteen.



On siis tärkeä tehdä päätös siirtyä itsensä puolelle. Jumala on jo siellä. Kun huomaa pelon vaikuttimen ihmissuhteissa, ymmärtää myös, että jonkun toisen huono käytös, nousee usein pelosta ja rakkauden puutteesta.

Luomalla yhteyden rakkauteen ja viljelemällä sitä päivittäin sisällämme, pelko pienenee. Rakkaudesta tulee vallitseva sisäinen motiivimme ja rauha alkaa vähitellen ohjata ihmissuhteitamme.

Täydellisyyden tavoittelu kuuluu ahdistusta ylläpitäviin elämänasenteisiin. Täydellisyyden tavoittelija luo täydellisiä mielikuvia siitä, miten elämän pitäisi mennä, millainen hänen pitäisi eri tilanteissa olla ja kuinka selviytyä. Tämä muodostaa oravanpyörän, jossa jokainen päivä on suoritus. Rima on aina olemassa, mutta sitä on lähes mahdotonta ylittää niin, että voisi illalla olla päiväänsä  ja itseensä tyytyväinen. Siksi huomenna on yritettävä entistä kiivaammin. Itsensä syyttäminen, rankaiseminen ja tuomitseminen pitävät perfektionistin mieltä tässä itseään toistavassa ahdistavassa kehässä.

Täydellisyyden tavoittelija etsii lopulta hyväksyntää itseltään ja muilta. Hän pelkää virheitä ja epäonnistumisia. Kierre voi syntyä monista eri asioista, kuten siitä ettei ole lapsena saanut kokea ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää tai on kasvanut epätasapainoisissa suhteissa kuten alkoholistin lapsena. Joskus täydellisyyden tavoittelu syntyy lapselle, joka on aina pärjännyt hyvin koulussa, ollut kiltti ja onnistuva. Opettaja tai vanhemmat ovat antaneet hyvää palautetta ja kehuja onnistumisista. Kehuista on tullut ansa, virheistä pelottavia ja hän on alkanut täyttää toisten odotuksia. Pienetkin virheet ovat saaneet suhteettomia mittakaavoja. Hänelle ei ole muodostunut välineitä selvitä todellisista pettymyksistä ja pitää niitä elämään kuuluvina.

Häpeä kuuluu usein perfektionistin elämään. Toisille ihmisille on näytettävä vain onnistunut ja menestyvä puoli itsestä. Töissä esimiehen tai asiakkaan negatiivinen palaute romahduttaa hänet ja johtaa valtavaan itsesyytökseen. Toisilla täydellisyyden tavoittelu liittyy ulkonäköön, joillakin taas opiskeluun ja työhön tai taloudelliseen menestykseen. Osa kiillottaa, siivoaa ja sisustaa kotiaan täydelliseksi. Jonkun muun ulkosivun kiillotukseen liittyvät läheiset ihmissuhteet, täydelliseltä näyttävä parisuhde ja menestyvät lapset. Pahimmillaan perfektionisti yrittää epätoivoisesti pitää täydellisyyden myyttiä yllä kaikilla elämän osa-alueilla. Sanomattakin on selvää, että täydellisyyden tavoittelu uuvuttaa ja vie elämänilon. Lopulta se johtaa myös yksinäisyyteen, koska perfektionisti liittyy toisiin ihmisiin vain pinnallisesti. Hän ajautuu siihen mitä pelkää, eli liian vahvaan erillisyyteen toisista. Hän ei ole yhteydessä muihin koko minuutensa kautta. Hän on itse hylännyt oman haavoittuvan, epätäydellisen ja inhimillisen puolensa. Yhteys omaan ja toisten sisäiseen ytimeen on poikki.

Jostain syystä tämä aika myös synnyttää täydellisyyden tavoittelua, vertailua ja kiusausta kiillottaa pintaa. Ihminen luo itsestään portfolio-ohjuksen, jossa hän esittelee vain tiukan seulan läpi tulleita asioita omasta elämästään ja itsestään. Globaali maailma tarjoaa runsaasti mielikuvia menestyvästä elämästä. Ketä nyt kiinnostaisi keskinkertaisuus!? Parhaansa tekeminenkään ei oikein riitä. Tavallisuus kuulostaa harmaalta ja tylsältä elämältä. Olemme itse rakentaneet malleja, joiden kiivaassa toteuttamisessa happi uhkaa loppua. Vierellä vaanii masennus ja pelko väsähtämisestä.

Elämä ei kuitenkaan ole kaikilta osin hallittavissa eikä alistu määräiltäväksemme. Meille tekee hyvää nöyrtyä tämän majesteetin edessä. Se tekee omat mutkansa meiltä kysymättä. Mieli, joka oppii joustamaan päivittäisissä muuttuvissa tilanteissa ja ymmärtää, että kaikki ei riipu hänestä itsestään, alkaa voida paremmin. Tavallisesta arjesta tulee merkityksellistä, jopa pyhää, kun oppii itse arvostamaan sitä. 

On parempi etsiä elämän merkityksellisyyttä ja tarkoitusta kuin täydellisyyttä. 

Elämän merkityksellisyyteen sisältyy aina rakkaus ja sitä kautta muut ihmiset, suhteet ja yhteys. Voimme tarjota toisillemme turvaa, luomalla aidon ja hyväksyvän yhteyden. Sen sisällä perfektionistikin voi pikkuhiljaa uskaltaa näyttää minuutensa kaikkia puolia. Jotta täydellisyyden tavoittelija pääsee ulos ahdistavalta kehältään, hänen tarvitsee tehdä rauha myös itsensä kanssa. Ilman sitä kenenkään osoittama rakkaus ei pääse sisään. Hän itse tuomaroi rakkauden itsensä ulkopuolelle. Itsensä piiskaamisen voi kuitenkin lopettaa harjottamalla armoa ja itsemyötätuntoa. Omasta hyvinvoinnista täytyy tulla tärkeämpää kuin siitä, miltä kaikki ulospäin näyttää. Jos osaisin, kirjoittaisin oodin tavallisuudelle. Arjen elämälle, josta voi kiitollisena nauttia ja iloita keskeneräisenä toisten keskeneräisten kanssa. Se johtaa vapauteen ja luovuuteen, jossa uskaltaa yrittää ja epäonnistua. 

Täydellisyyskin on olemassa. Mutta sitä ei voi koskaan itse ponnistelemalla saavuttaa. Se on lahja. 

Täydellisyyttä on olla vajavaisena ihmisenä täydellisesti hyväksytty, armahdettu ja rakastettu. 

Täydellisyys tuli ja tulee siis täydellisen Rakkauden myötä. "Kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi" Kol 3:14. Rakkaus kohtelee keskeneräisyyttä ja haavoittuvaisuutta kunnioittaen. Se lahjoittaa ilmaiseksi sen, mihin täydellisyyden tavoittelija ponnisteluillaan pyrkii eli hyväksynnän.  Luvan olla se joka on, jotta voi tulla siksi joksi voi tulla.