JOTTA HUOMINEN

13.24



Torstain Yle 1 uutislähetys meni hetkeksi, kuin huomaamattaan, toiseen todellisuuteen. Jutta Urpilainen kertoi, ettei perhesyistä aio asettua ehdokkaaksi presidentinvaaleissa. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kiteytti asian tavalla, joka avasi vaalikeskustelua poliittisesti epätyypillisestä näkökulmasta: " Sdp löytää kyllä persidenttiehdokkaan, mutta pikku Johannes ei löydä uutta äitiä." Tämä oli koko iltauutisten tärkein kommentti. Se naulasi keskelle uutislähetystä jokaisen lapsen toiveen saada olla vanhemmalleen se pieni rakas ihminen, joka otetaan huomioon arkisia elämän päätöksiä ja valintoja tehtäessä. Tämä yksi pieni lause sisälsi myös pähkinänkuoressa sen, mikä on poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeintä koko Suomea ajatellen - kasvava sukupolvi, lapset. Mikäli hoidamme tätä "resurssia" huonosti, meillä ei ole tulevaisuuden tekijöitä, vaikka poliittiset päätökset olisivat muuten optimaalisen hyviä. Koulut ja päiväkodit viestittävät lastemme kasvavista käytöshäiriöistä ja tunne-elämän ongelmista. Se mitä yhteiskuntamme pienimpiin yksikköihin eli koteihin kuuluu, määrittää myös lopulta sen, mitä koko yhteiskuntaan kuuluu.

Yksi tärkeimmistä kysymyksistä, minkä vanhempi voi esittää itselleen on: " Minkä aika elämässäni on nyt? "  Monet asiat voivat odottaa, lapsi ei voi. Hänen kannaltaan tärkeät asiat tapahtuvat juuri nyt, ja niiden laadulla on ratkaiseva merkitys koko hänen elämälleen. Toinen oleellinen kysymys, jonka vanhemman kannattaa itseltään kysyä on se, onko arki, jota nyt perheenä elämme, rakennettu ensisijaisesti aikuisten vai lasten tarpeita ajatellen. Näitä kysymyksiä oletan Urpilaisen miettineen.


Lapsi tavitsee vanhemman rakkauden lähelleen. Pienen poskensa poskea vasten. Aikaa. Kättä, joka pyyhkii kyneleet hänen silmistään, lohduttavaa ja rohkaisevaa katsekontaktia. Syliä. Vaikka elämä juoksisi aikuisella kuinka pikakelauksella, lapsen tarpeet eivät muutu. Lasten pikakehitystä ei ole olemassa. Hän tarvitsee pysähtymistä, arjen tuttuja rutiineja, johdonmukaisuutta, rauhaa leikkiä ja puuhastella. Kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen kanssa muokkaa kaikkein eniten lapsen kehittyviä aivoja ja koko lapsen keskushermostoa. Oppimiskyky, mielenterveys ja tunne-elämän säätely ovat tulosta tästä hoivasta ja suhteesta. Vanhempien tehtävä on myös ohjata lasta vastuulliseen vapauteen ja toisten huomioimiseen.


Suomi 100 juhlavuoden teema on yhdessä. Erittäin hieno teema! Haastan meidät kaikki toteuttamaan tätä teemaa omassa arjessamme käytännön toimin. Priorisoidaan arjen valinnoissa yhteyttä lapsiin. Mietitään, muutama ihan konkreettinen asia, mitä elämästä pitäisi vähentää, ja mitä siihen pitäisi lisätä lapsen hyvinvointia ajatellen. Verkostoidutaan, tuetaan ja kannustetaan vanhempina toisiamme tässä tehtävässä. 100- vuotiaan Suomen tulevaisuus kasvaa kodeissamme.


Yhdestoista käsky: Kunnioita ja rakasta lastasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen, ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi kuin sinun on koskaan suotu tulla.  (Jari Ehrnrooth)



You Might Also Like

0 kommenttia

Luetuimmat