On mielenkiintoista, miten usein me ihmiset kiemurtelemme oman elämämme totuuden edessä kuin madot koukussa. Emme halua kohdata sitä. Emme millään uskalla. Oman elämämme totuuden peitoksi hymyilemme kun itkettää, painamme töitä, kun pitäisi levätä, vetäydymme, kun pitäisi keskustella hankalista asioista, sanomme "kyllä" kun haluaisimme sanoa "ei" ja päinvastoin. Niin monet kieltäytyvät kohtaamasta totuutta juomisestaan, porno- tai, peliriippuvuudestaan tai muista addiktioistaan. "Kaikki on hallinnassa", vaikka todellisuudessa oma tahtoelämä on polvistunut addiktioiden edessä jo kauan sitten. 

Somessa avautuu maailma, joka suorastaan kutsuu meitä olemaan jotakin muuta kuin sitä, mitä oikeasti olemme. Instagrammin kuvista rakentelemme näppärästi sen kaltaisen elämämme portfolion kuin millaisena haluamme ihmisten näkevän meidät. Skannaamme toisia ihmisiä, jotta kykenisimme lukemaan millaisena he toivovat meidät - suurin piirtein samoin kuin tarjoilija kysyy millaisena asiakas toivoo pihvinsä tarjoiltavan ravintolassa. 

Vieraantuminen parisuhteessa on myös yleensä seurausta totuuden välttelemisestä. Niin monessa parisuhteessa hyökätään, puolustaudutaan tai vetäydytään sen sijaan, että suostuttaisiin aikuisina kohtaamaan se, mikä todellisesti satuttaa ja ahdistaa. Vuorovaikutus vaihtuu avoimen ja haavottuvaisen todellisen sisimmän näyttämisestä haarniskoiden kolisteluksi. Ei ole turvallista olla totta. Lapset oppivat jo varhain piilottamaan aidon sisimpänsä. Myös työpaikoilla ja monissa yhteisöissä lakaistaan asioita maton alle jopa enemmän kuin laki sallii. Verenpaineet ovat koholla ja työilmapiiri huono, mutta avointa kohtaamista ja pahan olon sanoittamista vältetään uupumiseen asti. Johtoporras vaikenee.

Joku meissä ihmisissä näyttää sitkeästi uskovan, että on turvallisempaa ja kannattavampaa piilottaa totuus kuin kohdata se. Uskomme olevamme turvassa roolien ja naamareittemme takana. Uskomme, ettemme voi kohdata totuutta itsestämme, ihmissuhteistamme, vanhemmuudestamme, johtajuudestamme, kivuistamme tai riippuvuuksistamme. Emme voi puhua totta tai kertoa, mitä oikeasti ajattelemme ja koemme.

Pelkäämme totuutta. Sen takana pelkäämme hylkäämistä ja yksin jäämistä. Sitä ettemme ole mitään. Että lopulta paljastumme arvottomiksi ja mitättömiksi. Pelkäämme ulkopuolelle jäämistä, sitä, että kukaan ei ole kiinnostunut meistä.  Pitkän pakomatkan ja loppumattomien näytelmien jälkeen emme itsekään enää tunnista todellista minuuttamme. Pahan olon kierre on valmis. Pelkäämme myös konfrontoida. Kulttuurissa, jossa näytelmää arvostetaan enemmän kuin aitoutta, tahtotilaa aitouden ja totuuden kohtaamiseen ei synny. Valerauhaa sitäkin enemmän.

Totuus ei kuitenkaan ole vihollisemme vaan ystävämme. Totuus kunnioittaa ja ilmentää sitä, ketä oikeasti olemme tai miten asiat kenenkin kokemusmaailmassa ovat. Kylmäksi se muuttuu vain siellä, missä sen kuulemista ei rakasteta. Epäaitous, kulissit ja pakeneminen ovat vihollisiamme. Ne luovat valhemaailman, jossa voimme huonosti, emmekä pääse eteenpäin. Ne syövät voimavarojamme ja tukahduttavat kasvumme ja toipumisemme. Ne estävät todellisen yhteyden sekä itseen että muihin. Sydänten väliin jää kylmä lasiseinä. Sisintä jäytää tyhjyys ja yksinäisyys. Merkitykselliset, terveyttä   vahvistavat ihmissuhteet syntyvät vain totuuden ja aitouden äärellä. Roolit ja kulissit kuuluvat näyttämölle. Totuus tekee vapaaksi. Sen hedelmistä nautitaan siellä, missä ymmärretään, että muuta ovea parempaan elämään ei ole. Ja hyvä niin. Voin kasvaa vain totuutta noudattaen rakkaudessa.

Kun pääsee maistamaan, millaista on elää aitona, totuudellisessa suhteessa itseensä, omaan elämäänsä ja toisiin ihmisiin,  ei enää halua kaivaa naamareita kaapistaan.

Jostain syystä olen viimeaikoina pohtinut, mitä kaikkea nöyryys tarkoittaa. Se ei tunnu olevan kovin suosittu eikä mediaseksikäs ominaisuus tässä egoa kiillottavassa ajassa. Onko se jo aikansa elänyt elämänasenne, joka vanhentuneena joutaa kierrätyksen sijaan lähiroskikseen? Nöyrä ihminen saatetaan nähdä liian pehmeänä tyyppinä. Ihmisenä, joka ei ota omaansa. 

Olen huomannut, että nöyryys sekoitetaan usein käsitteenä nöyristelyyn. Nöyristelevän ihmisen käytöksen läpi kuultaa kuitenkin epäaitous. Se on päälle liimattua ystävällisyyttä, joka tarkemmin tarkasteltuna maistuu hyvinkin keinotekoiselta. Nöyristely ei lähde ihmisen sydämestä, vaan pelosta ja hyväksynnän etsimisestä. Nöyristely voidaan joskus valita lähestymistavaksi omien etujen saavuttamista varten.

Nöyristely ei ole nöyryyttä.

Psalmin kirjoittaja lupaa paljon sanoessaan, että nöyrät perivät maan ja saavat onnen ja rauhan. Tuosta voisi ainakin kuvitella, että nöyryys olisi tavoittelun arvoista. Väite viittaa perintöön, johonkin, jossa nöyryys tuottaa meille tärkeitä asioita ajan mittaan. Nöyryyden harjoittaja nauttii hedelmistä, jotka kypsyvät hiljalleen. Nöyryys elämässä näyttäisi säilyttävän eniten sitä, mikä on säilyttämisen arvoista. Se viljelee jotain itselle ja ihmisyydelle arvokasta. Se ei tavoittele pikavoittoja vaan kartuttaa työllään sitkeästi merkityksellisempää  henkilökohtaista ja ihmisten välistä pääomaa. Nöyryys ajaa pitkillä valoilla. Se liittyy aina itseään suurempaan kokonaisuuteen.

Nöyryyttä kaipaavalle ihmiselle on suurempaa etsiä sitä, mikä on tärkeää, kuin olla itsestään tärkeä.


Nöyryys elämänasenteena vahvistaa itsetuntemusta ja sisäistä hyvinvointia. Se auttaa ihmistä suhtautumaan itseensä realistisesti, mutta ei vähättelevästi. Omat heikkoudet ja vahvuudet tulevat tutuiksi - minä olen minä. Matkalla ja kasvamassa. Nöyryys on yhteisen ihmisyyden ja keskeneräisyyden ymmärtämistä. Siitä kumpuaa terve itsevarmuus, joka ei perustu ylpeyteen eikä harhakuvitelmiin.  Nöyryyttä harjoittavan ihmisen ei tarvitse vertailla itseään muihin, harjoittaa kyynärpäätaktiikkaa, eikä voittaa väittelyissä. Hän osaa tarvittaessa väistää, ilman, että kokee jäävänsä jostakin paitsi. Virheet ja epäonnistumiset - omat ja toisten - ovat muistustus ihmisen rajallisuudesta. Kasvusta tulee elämänmittainen. Kaiken tarkastelu on tärkeämpää kuin oikeassa oleminen. 

Nöyryyttä elämänasenteena viljelevä ihminen antaa toisten tuntea hänet sellaisena kuin hän on. Hän etsii myös muista ihmisistä aitoutta ja heidän todellista minuuttaan sen kaikkine puolineen. Nöyryys tuo ihmissuhteisiin luottamusta, aitoutta, lepoa ja hyväksyntää. Koska ihminen tuntee ja hyväksyy itsensä, on luonnollista kunniottaa myös toista sellaisena kuin hän on. Näin ihmissuhteista tulee todellisia ja merkityksellisiä. Ilo yhteisistä onnistumisista on nöyryyden tavaramerkki.

Nöyrän onni ja rauha perustuu tasapainoon, joka syntyy tyytyväisyydestä tähän hetkeen ja  kärsivällisestä ponnistelusta parempaan.

"Nöyrien kumppani on viisaus" Snl  - That makes sense!